NÄYTTELYT

Pimua kehässä esiintyminen ei kiinnosta, joten sitä ei tulla varmaan näkemään näissä ympäristöissä juuri lainkaan enää. Ehkäpä veteraanikehään seuraavan kerran…

Doriksen ja Divan kanssa on tarkoitus käydä kehissä aina silloin tällöin, kun lähistölle osuu sopiva tuomari. Doriksen kanssa suunnataan jatkossa ennemminkin ulkomaan suuntaan kotimaan näyttelyiden jäädessä vähemmälle, kyllä melko harvoin sinnekin. Divan kanssa käydään Suomen näyttelyissä katsomassa mitä tuomarit tytöstä pitävät.

 


 
TOKO

Pimun
kanssa  olemme kisanneet  ALO3-tuloksen moneen kertaan Pimun omalaatuisen luonteen kanssa. Liikkeet kyllä onnistuu kotona ja treeneissä, mutta... Joka kokeessa Pimu keksi jossain vaiheessa koetta jonkun ”mörön” ja meni lukkoon, jolloin tulos sitten pisteiden puutteen vuoksi laski aikalailla. Nyt Pimu saakin viettää omasta mielestään paljon mukavampia päiviä kotona ilman turhia kisapaineita.

Doriksen kanssa on tarkoitus päästä joku vuosi voittajaluokkaan asti kokeilemaan taitoja, TK3 olisi mahtava asia sieltä saavutettavaksi! Doris on startannut vuonna 2009 kerran alokasluokassa saaden ALO1 -tuloksen ja samalla siis nousuoikeus avoimeen ensimmäisen kokeen siivittämänä. Vuonna 2010 tuloksina on ollut muutaman kerran AVO3, jotka voidaan pistää suoraan vähäisen treenin piikkiin. Omistaja ei ole tarpeeksi johdonmukainen ja määrätietoinen koulutuksen kanssa. ;)
 
 

 

KÄYTÄNNÖNMETSÄSTYS ja NOME

Pimu on erittäin innokas lähes kaikenlaista riistaa kohtaan. Tavoitteena Pimun kanssa oli päästä taipumuskokeet läpi, mutta hieman laukausta pelkäävänä sitä ei voi viedä kokeeseen.
Käytännönmetsästyksen puolella Pimu on ollut mukana sorsanmetsästyksessä lintujen noudossa ja haussa. Haavoittuneiden hirvieläinten jäljestämisessä se on ollut korvaamaton apu syksyisin ja talvisin.

Doris ja Diva ovat Pimun lailla erittäin kiinnostuneita riistasta kaikin puolin. Doriksen kanssa taipumuskokeiden läpäisyn jälkeen kesällä 2009 ja 2010 syksyllä startattiin pariin kertaan ALO kokeessa saaden toisesta kokeesta ALO1-tuloksen. Tämä tarkoittaa vuodella 2011 kovaa nousua seuraavaan luokkaan! Divan läpäistyä taipumuskokeet kesällä 2010 se voi jatkossa keskittyä täysin isäni kanssa käytännön linnustuspuuhiin. Käytännönmetsällä Diva on osoittanut toimivan hyvin. Sekä Dorista että Divaa tullaan käyttämään tarvittaessa haavoittuneiden hirvieläinten jäljestämiseen.

 

MEJÄ

Pimulle nenätyöskentely tulee luontaisesti vahvasti esiin. Pimu on käytännönjäljellä toiminut jäljestämiskerroillaan erinomaisesti ja tuloksena on ollut useampi haavoittuneen hirvieläimen löytäminen. Pimun kanssa oli tarkoitus kokeilla mejäilyäkin, mutta laukausherkkänä taitaa kokeen jäädä väliin...

Doriksen ja Divan emän puoleisesta suvusta löytyy 6.polvessa asti katkeamaton ketju jälkivalioita, joten eiköhän tyttöjenkin kanssa koiteta päästä samaan tulokseen!

 

 

PALVELUS- JA PELASTUSKOIRALAJIT

PK-hakua ollaan Pimun kanssa Tassujen-treeniporukan kera käyty harjoittelemassa ja koira on ymmärtänyt homman jujun loistavasti! Pimu ilmaisee löytämänsä maalimiehet haukkumalla. Valitettavasti siitä ei ole kisakoiraksi lajiin. Doriksen kanssa ei olla varsinaisesti harrastettu lajia ja ajanpuutteen vuoksi ei ihan lähiaikoinakaan varmasti aloitetakaan.

Tavoitteina palveluskoira puolella on läpäistä BH-koe jonain päivänä
Pimun ja Doriksen kanssa.
 
 
 
 
 

 

 

                                                                                                                                                            Made by Marianne Forsell