FRIDASTA JA
FRIDAN LUONTEESTA
Minä olen
osittain syypää siihen, että Kia lähti
hankkimaan koiraa itselleen. Koirakuume Kialla
oli ollut varmasti jo pitkään, mutta kenties
minun "pienen" kannustamisen avulla lähti asia
toteutumaan. Kun Kia löysi sopivan yhdistelmän,
alkoi armoton odottaminen. Ja vielä
armottomammaksi se kävi, kun Tove jäi
ensimmäisellä kerralla tyhjäksi! Kia oli
kuitenkin sinnikäs ja jatkoi odottelua
seuraaviin juoksuihin. Ja se tuottikin tulosta.
Ja näin Kialla oli pieni koiranpennun alku, minä
sain selitellä Kian kotiväelle, että mikä minun
osuus asiassa oikein oli ja miten tässä näin
kävi. ;)
Frida on
ollut siis alusta asti melkein kuin oma koirani.
Olen seurannut läheltä sen treenejä ja se on
ollut Kian kanssa meidän menoissa mukana. Olen
siis saanut varsin läheltä seurata heidän menoja
ja meininkejä! Frida on koirana nopea ja
hyvärakenteinen, sillä on terveesti kaikki mitä
koira tarvitsee, ei ylimääräisiä. Korvat sillä
on vähintäänkin huvittavan näköiset, mutta ne
vain kruunaa kokonaisuuden!



